Sukutapaaminen 2019

Kakkosten sukutapaaminen ja sukuyhdistyksen varsinainen kokous pidettiin 27.7.2019 Saarilan maatilamatkailutilalla Polvijärvellä.

Kakkosten sukutapaaminen ja sukuyhdistyksen varsinainen kokous pidettiin 27.7.2019 Saarilan maatilamatkailutilalla Polvijärvellä. Sää suosi tilaisuuttamme, välillä kyllä tuntui, että lämpöä oli liikaakin. Paikalla oli 24 henkilöä. Osallistujamäärä oli aikamoinen pettymys. Osallistujia oli Porvoosta, Vantaalta, Turusta, Jyväskylästä, Imatralta, Iistä sekä Joensuusta.

Puheenjohtajan tervetulotoivotuksen jälkeen Kyösti Kakkonen puhui suvun merkityksestä. Sukuyhdistyksen varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2018 tilinpäätös, toimintakertomus, toiminnantarkastajan lausunto sekä vuoden 2019 budjetti. Vahvistettiin myös jäsenmaksujen suuruus. Hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Eero Kakkonen. Hallituksen vanhoina jäseninä jatkavat Kyösti Kakkonen, Jouni Kakkonen, Raija Vassinen, Eero Autere ja Eila Hyvärinen sekä uutena jäsenenä Tea Vänskä Joensuusta. Toiminnantarkastajana jatkaa Timo Kakkonen. Keskusteltiin tulevien vuosien sukutapaamisista. Vuonna 2020 pidetään tilikokous ja vuonna 2021 jälleen laajempi sukutapaaminen. Puheenjohtaja toivoi kovasti jäsenistön kirjoituksia tuleviin PikkuKakkosiin.

Kokouksen jälkeen nautittiin Saarilan perinteisen pitopöydän antimista. Ruoka oli jälleen maittavaa ja sitä oli riittävästi. Pienen tauon jälkeen nautittiin vielä kakkua ja kahvia. Kahvittelun aikana meille esiintyi Viktoria Lavrenchuk viuluineen Kemal Achoubekovin pianon säestyksellä. Esitys oli kerrassaan loistava.  

Eero Kakkonen

37 thoughts on “Sukutapaaminen 2019

  1. Pingback: online order androxal cheap canadian pharmacy

  2. Pingback: ordering enclomiphene generic pharmacy online

  3. Pingback: how to order rifaximin generic no prescription

  4. Pingback: ordering xifaxan uk no prescription

  5. Pingback: cheap staxyn buy hong kong

  6. Pingback: cheap avodart purchase in australia

  7. Pingback: cheapest buy dutasteride generic online pharmacy

  8. Pingback: buy flexeril cyclobenzaprine cost tablet

  9. Pingback: online order gabapentin generic united states

  10. Pingback: nejlevnější generické kamagra online

  11. Pingback: achat canadien kamagra

  12. Pingback: buy fildena cheap pharmacy

  13. Pingback: how to order itraconazole canada over the counter

  14. Pingback: mirtazapine 7.5 mg tablet

  15. Pingback: adoxa

  16. Pingback: tadalafil medicine names

  17. Pingback: vidalista 40 uses

  18. Pingback: sildenafil mg sizes

  19. Pingback: cenforce 50 uses

  20. Pingback: vardenafil side effects

  21. Pingback: priligy need prescription

  22. Pingback: topical dutasteride review

  23. Pingback: semaglutide prezzo farmacia

  24. Pingback: semaglutid receptfritt tabletter sverige

  25. Pingback: semaglutid tablett sverige

  26. Pingback: doxycycline 100 mg

  27. Pingback: metronidazole topical side effects

  28. Pingback: acyclovir over counter

  29. Pingback: minoxidil names

  30. Pingback: bupropion xl 300 price

  31. Pingback: orlistat pediatrics

  32. Pingback: saxenda dial doses

  33. Pingback: ketoconazole for fungal infections

  34. Pingback: ketoconazole mechanism article

  35. Pingback: ivermectin rosacea medical summary

  36. Pingback: minoxidil general answers

  37. Pingback: sildenafil supply and demand pricing

Comments are closed.